Saatteeksi:
Sonja Falkin blogikirjoitus julkaistiin alun perin Seurakuntalainen.fi -sivustolla 29.12.2010.
Kiilusilmäistä
raamattukeskustelua
Sonja
Falk
Helsingin
Sanomien kolumnisti ja tuore vantaalainen kirkkovaltuutettu Johanna
Korhonen on säikähtänyt kirkon
raamattukeskustelua jo ennen kuin se on ehtinyt kunnolla alkaa.
Hän kirjoittaa: "Kirkossa sanasota on tätä
nykyä kovaa. Raamattukohtauksia saavat kiilusilmät
yrittävät estää kaikkia muita
käyttämästä esimerkiksi semmoisia
sanoja kuin Raamattu, kristitty ja pyhä." (HS 29.12.2010)
Heitto
jää hänellä jälleen kerran
vaille perusteluita ja täsmennyksiä. Olisi
mielenkiintoista kuulla, kuka on tuo "kiilusilmä", joka on
riistänyt Raamatun Johanna Korhosen kädestä.
Tuskinpa ainakaan kukaan herätyskristityksi itsensä
lukeva, sillä olemme valmiita 1) antamaan hänelle
oman Raamatun, ellei hän sellaista omista, 2)
kääntämään sen
hänen äidinkielelleen, ellei ole jo
käännetty, 3) opettamaan hänelle Raamattua
pienryhmissä, jumalanpalveluksissa ja tapahtumissa ja
tarvittaessa jopa 4) salakuljettamaan hänelle Raamatun,
mikäli maailma on käynyt levottomaksi
ympärillä. Tätä kaikkea teemme
jatkuvasti, sillä Raamatun omistaminen ja mahdollisuus sen
lukemiseen on jokaisen ihmisoikeus.
On
erikoista, että kun keskustelua Raamatusta
herätellään ja ensimmäisiä
puheenvuoroja esitetään, yksi jos toinen
väittää, että
häneltä on viety oikeus sanoa jotakin Raamatusta.
Olisi rakentavampaa esittää oma puheenvuoronsa ja
osallistua keskusteluun kuin yrittää asetella
vaiennetun neron viittaa harteilleen. Kuten riveistä ja rivien
välistä varmasti huomaa, olen perin juurin
kyllästynyt näihin ns. maamme sivistyneistön
kirjoittamiin nimittelykolumneihin.
|
|

|
Jäämme
odottamaan, miten kirkkovaltuutettu Korhonen aikoo kolumneissaan
hänelle nyt palautettua Raamattua
käyttää. Tätä ennen
hän on kolumnissaan kertonut
pelkäävänsä ihmisiä, jotka
lukevat Raamattua. Kirkollisessa luottamustoimessaan hän tulee
kohdanneeksi omat pelkonsa silmästä
silmään, mikä on rohkeaa, viisasta ja varsin
terapeuttista.
Sammeli
Juntuselta syksyllä ilmestynyt kirja on erinomainen
puheenvuoro keskusteluun, jonka voidaan katsoa alkaneeksi Tapio
Puolimatkan kirjasta "Usko, tiede ja Raamattu" (Uusi Tie 2007).
Juntusen
kirjan nimi on "Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta".
Suosittelen kirjaa, vaikka yhdestä seikasta olen Sammelin
kanssa eri mieltä. Hän piti Heikki
Räisäsen myönteisenä ansiona
sitä, että Räisänen kykeni
torjumaan kirjaimellisen raamatuntulkinnan teologiasta.
Puolustan
kirjaimellisen raamatuntulkinnan oikeutusta. Mielestäni
Raamattu itse selkeästi opettaa myös kirjaimellista
tulkintatapaa. Jos kirjaimellinen tulkinta
hylätään,
hylätään yksi historian
merkittävimmistä raamatuntulkintatraditioista
rikkaine hedelmineen. Usein samalla myös avataan ovi varsin
villeille, jopa antikristillisille tulkinnoille.
Kirjaimellinen
tulkintatapa on oman käsitykseni mukaan oikea, mutta se ei
yksin ole riittävä. Jumalan sanassa on aina
enemmän kerroksia kuin Alma-tädin leipomissa
lehtevissä joulutortuissa, ja yhtä vaikea
niitä kerroksia on repiä toisistaan erilleen. Sana
valaisee ymmärrystäni, mutta samanaikaisesti se
valaisee oman ymmärrykseni rajoituksia. Oma kirjaimellinen
käsitykseni Sanasta on aina auttamattoman kapea.
Juutalaiset kirjanoppineet odottivat aikanaan kolmea erilaista
messiasta: kuningasta, pappia ja profeettaa. Uuden testamentin
todistuksen mukaan heidän kirjaimellinen tulkintansa
osoittautui samanaikaisesti sekä oikeaksi että
vääräksi. Profetiat toteutuivat
yhdessä ainoassa miehessä, Jeesuksessa Kristuksessa,
joka oli ja on kaikkea näitä kolmea: kuningas, pappi
ja profeetta.
Samalla
tavoin ajattelen nykyisen raamatuntulkintamme kohdalla
käyvän. On oikein uskoa Jumalan sanaan sellaisenaan.
Jumala on tästä huolimatta salattu ja
ymmärrystäni suurempi. Jumala tulee
yllättämään.
Kuninkaan
paluu