Kristillinen totuus helvetistä ei missään tapauksessa ole jokin lastenkasvatuksen metodi. Kysymys helvetistä kuuluu käsiteltäväksi aikuisten maailmaan osana laajempaa raamatullista vastausta koskien lopullisen oikeudenmukaisuuden toteutumista ja pahan kukistamista Jumalan hyvässä maailmassa. Kysymystä helvetistä ei voida tarkastella Raamatulle vieraasta ihmiskuvasta käsin ilman, että koko asia tulee mahdottomaksi ymmärtää. Vain Raamatun ilmoittaman maailmankuvan valossa voidaan oppi helvetistä ymmärtää oikein. Se perustuu Jumalan ilmoitukseen eikä inhimilliseen päättelyyn. Sitä ei siksi tule tarkastella irrallaan muusta mitä Raamattu yleensä ilmoittaa Jumalasta, ihmisen synnistä ja kapinasta Luojaansa vastaan. Näin tarkasteltuna ei Jumalan rakkauden ja tuomion välillä ole sovittamatonta ristiriitaa. Helvetti voi luonnollisesti näyttäytyä kummalliselta materialistisen ja humanistisen ihmiskäsityksen valossa, mutta se ei ole ristiriidassa Raamatussa ilmaistun Jumalan rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kanssa. Siinä, että rikkonut saa hänelle kuuluvan ja rikokseen soveltuvan rangaistuksen ei sinänsä ole mitään rakkaudetonta tai epäoikeudenmukaista. Helvetti on oikeudenmukainen. Rikkomukset Luojan säädöksiä vastaan ovat rikkomuksia ikuisessa mittakaavassa. Siksi myös rangaistus on luonteeltaan ikuinen. Tätä meidän on vaikea ymmärtää siksi, että meillä on niin korkea käsitys ihmisestä ja vastaavasti matala käsitys Jumalasta. Olemme kaikki luonnostamme kaappihumanisteja, joille ihminen, ei Jumala, on kaiken mitta. Niinpä tahtoisimme Jumalan muuttavan käsitystään meidän synneistämme vastaamaan omaamme sen sijaan, että itse muuttaisimme omaa käsitystämme omista synneistämme vastaamaan Jumalan käsitystä niistä. Jumalan rakkaus ei ilmene siinä, että hän ei rankaise yhtään ketään yhtään mistään, koska on kykenemätön toimeenpanemaan synnistä aiheutuvaa oikeudenmukaista rangaistusta. Jumalan rakkaus ei ole luonteenheikkoutta. Mahtaisiko sellainen jumala edes ymmärtää rakkaudesta yhtään mitään, joka ei välitä siitä mitä pahaa ihmiset tekevät toisilleen. Jumalan rakkaus ilmenee siinä, että hän armahtaa katuvan rikkoneen syntisen ja on valmis Jeesuksen tähden ottamaan jokaisen puoleensa kääntyvän lapsekseen. Jumalan oikeudenmukainen rangaistus katumattomalle syntiselle ei ole ristiriidassa tämän Jeesuksessa tarjotun anteeksisaamisen kanssa. Jeesuksen ristin kuolemassa näemme etteivät pyhyys ja rakastava armo ole toisilleen vastakkaisia. Sille, joka torjuu Jumalan rakkauden Jeesuksessa ei tapahdu mitään rakkaudetonta siinä, että hän saa asianmukaisen rangaistuksen synneistään. Hänhän ei ole halunnut tulla pelastetuksi. Jos kuljemme koko elämämme keskisormi pystyssä piittaamatta tästä Jumalan rakkaudesta, miten voimme olettaa, että Jumala yhtäkkiä olisi velvoitettu rientämään avuksemme viimeisellä tuomiolla kun emme hänestä eläessämme välittäneet? Edesmennyt puritaanisaarnaaja Arthur W. Pink onkin sanonut osuvasti:
Jumala osoitti rakkautensa antamalla Jeesuksen, joka kantoi kuolemallaan rangaistuksen synneistä jokaisen Häneen uskovan puolesta. Siksi Jeesukseen turvaava voi riemuita Paavalin sanoin: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa” (Rm. 8:1). Armahdetun ei tarvitse pelätä tuomiota. Kuninkaan paluu |
