Homoteologinen
keskustelu hämmentää
FM
Jan Nummensalo
vanhimmiston jäsen ja sihteeri
www.perusteet.tk (artikkelin alkup.
julkaisu:
Seurakuntaviesti
Joulukuu
2010 & http://koti.mbnet.fi/jrambon/srkviesti12-2010.htm)
Ks. myös: Seksuaalisuus
voi muuttua (Ilkka
14.12.2010)
Homoseksuaalisuudesta
on keskusteltu runsaasti suomalaisessa yhteiskunnassa koko syksy 2010
lähinnä luterilaisen kirkon
sisällä. Koska luterilainen kirkko on kuitenkin
varsin merkittävä kirkkokunta Suomessa, on
ehkä paikallaan ottaa kantaa kysymykseen myös
Vapaakirkon piirissä, sillä käyty keskustelu
ei varmasti ole jäänyt
keneltäkään huomaamatta.
Keskustelua on riittänyt runsaasti yksinkertaisesta
kysymyksestä: "Onko homoseksuaalisuus synti?" Mitä
Jumala ajattelee homoseksuaalisen taipumuksen toteuttamisesta? Vaikka
tässä artikkelissa
käsitelläänkin asian teologista puolta,
tulee silti aina muistaa, että asioiden takana on aina
myös ihminen, joille nämä saattavat olla
raskaita ja vaikeita asioita. Peruskysymys on silti
käsittää aluksi, mikä oikeastaan on
Jumalan tahto asiassa.
Homomyönteisyydestä
puuttuu teologinen pohja
Homokeskusteluun liittyen Piispa Riekkinen totesi marraskuun
kirkolliskokouksen yhteydessä, että "Raamatun
käskyt ovat välillä ristiriidassa. Silloin
voittaa rakkaus".1
Homokysymyksen käsittelyssä ei kuitenkaan ole
Raamatun sisällä mitään
ristiriitaa, mikä on hyvin tiedossa. Niin Uudessa kuin
Vanhassa Testamentissa on johdonmukaisesti aina homoseksuaalisuutta
käsiteltäessä nähty se ykskantaan
syntinä. Tämä on myös aina ollut
ylivoimaisen dominoiva näkemys kristillisessä
kirkossa ja on sitä maailmanlaajuisesti katsoen edelleen.
Raamatussa ehkä selkein asiaa koskeva osuus löytyy
Roomalaiskirjeestä 1:24-28.
Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät
mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he
keskinäisissä suhteissaan
häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat
vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja
palvelleet luotua eivätkä Luojaa - olkoon
hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on
jättänyt heidät
häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet
luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin
luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä
on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet
harjoittamaan keskenään
säädyttömyyttä ja saavat
ansaitsemansa palkan. Koska he eivät ole antaneet arvoa
Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt
heidät arvottomien ajatusten valtaan,
tekemään sellaista mikä ei sovi.
Mikäli todellakin olisi olemassa jokin homoseksuaalisuuteen
liittyvä ristiriitainen Raamatun kohta joka kumoaisi jollain
tavoin yllä mainitun ja muut aihetta
käsittelevät Raamatunkohdat, olettaisi piispan
seuraavaksi esittävän sellaisen. Riekkinen otti
kuitenkin esimerkiksi ristiriitaisesta käskystä
erään Vanhan Liiton käskyn juutalaisille
joka ei mitenkään liittynyt homoseksuaalisuuteen. Ja
miksi Vanhan Liiton käskyn? Kuka tahansa aloittelevakin
teologi osaisi sanoa, että Mooseksen lain käskyt
juutalaisille eivät ole sellaisinaan Uuden Liiton
kristittyä velvoittavia. Piispan valitsema esimerkki oli siis
varsin omituinen.
Raamatun tuntemus on nykyisin usein todella ohutta ja teologisia
väitteitä viljellään
välillä täysin tuulesta temmatuin perustein.
Toivoisi kuitenkin, että henkilöt jotka julkisuudessa
esiintyvät aiheen asiantuntijoina, punnitsisivat hieman
lausumiaan ennen niiden julkisuuteen tuomista.
Myös Lapuan ev.lut. seurakunnan tiedotussihteeri Heli
Karhumäki otti lokakuun lopulla 2010 Ilkka-lehdessä
esille homouden puolustamiseen aivan muut kuin Raamatusta nousevat
perustelut.2
Kirjoituksessaan tiedostussihteeri Karhumäki viittasi
joihinkin antiikin homoseksuaalisuuden ilmenemismuotoihin
väittäen nykyisen homosuhteen olevan
merkittävästi erilainen kumppanin kunnioituksen
osalta. Varsin radikaalina
johtopäätöksenä Karhumäki
katsoi ettei homoseksuaalisuuden toteuttaminen ole synti ja
homoseksuaali sopisi kaikin mokomin papiksikin. Myös
arkkipiispa Kari Mäkinen katsoi parhaaksi perustella
vastaavankaltaista homomyönteistä
näkemystään ensimmäiseksi ja
ensisijaisesti aivan muilla kuin Raamatusta nousevilla perusteluilla.3
Näiden kolmen henkilön tulisi
käsittääkseni edustaa luterilaisessa
kirkossa teologian ehdotonta huipputietämystä. Lienee
siis perusteltua olettaa että varsinaisia teologisia,
Raamatusta nousevia perusteluja homouden hyväksymiseen ei
yksinkertaisesti ole olemassa, koska kukaan edellä mainituista
oppineista teologeista ei homoseksuaalisuuden puolesta
argumentoidessaan tuo sellaisia esille. Kristillisen uskon ja
näkemyksen hyvästä ja pahasta, oikeata ja
väärästä täytyy kuitenkin
aina ankkuroitua Raamattuun. Teologiaa ei voi rakentaa Raamatun
ulkopuolisista käsityksistä käsin. Raamatun
ulkopuolisten lähteiden kautta ei voida kumota
mitään Raamatun selvää ja
sisäisesti ristiriidatonta Ilmoitusta.
Arkkipiispan antoi kannanottonsa 21.10. Seuraavana
päivänä 22.10. tuli toistaiseksi suurin
eroamispiikki Suomen Luterilaisesta kirkosta. Marraskuun
alkupäiviin mennessä eniten eronneita on ollut
Helsingin Kallion seurakunnasta, joka on heidän
itsensä mielestä Suomen ehkä kaikkein
homomyönteisin seurakunta sateenkaarimessuineen.4
On turha väittää, että ihmiset
eroaisivat luterilaisesta kirkosta vain sen vuoksi, että sen
linja homoseksuaalisuuteen suhtautumisessa ei olisi tarpeeksi
"suvaitsevainen", asia näyttää olevan jopa
päinvastoin.
Langenneessa maailmassa
homous on "normaalia"
Monet
ajattelevat, että homoseksuaalisuus on "hyvä" siksi,
että se näyttää olevan osa
nykyistä luomakuntaa (homoseksuaalisuus
eläimissä). No, samalla periaatteella raaka vahvemman
oikeus, varastaminen jne. olisivat myös oikeutettua
toimintatapoja. En vertaa näitä nyt
sinänsä homoseksuaalisuuteen, mutta argumentti
"sitä on luonnossakin" ei vain yksinkertaisesti ole
pätevä.5
Maailma nykyisellään ei ilmennä Jumalaa
sellaisena kuin Hän on. Ihminen on langennut ja monet
taipumuksistamme ovat "pahat jo nuoruudesta saakka" (1 Moos 8:21). Jos
sinulla on homoseksuaalisia taipumuksia (kaikkien muiden synnillisten
taipumuksiesi lisäksi), se ei ole mikään
ihme maailmassa jossa elämme. Mikäli ongelmat
homoseksuaalisuuden tai muiden seksuaalikysymysten kanssa ovat
erityisen raskaita, esim. kristillinen Aslan Ry6
on erikoistunut seksuaalielämän
eheyttämiseen liittyvään
työhön.
Homoseksuaalisuus globaalista perspektiivistä
Brittiläisessä, toistaiseksi laajimmassa
tutkimuksessa ihmisten seksuaalisista suuntautumisista, vain 1%
briteistä ilmaisi olevansa homoseksuaaleja, lisäksi
0,5% ilmaisi olevan biseksuaaleja. Tämä
syksyllä 2010 julkistettu tutkimus aiheutti Briteissä
paljon kohua, sillä pohjana viime aikojen lakimuutoksille
aiheeseen liittyen on oletettu että homoseksuaalien
määrä väestöstä
oli 6-7% luokkaa eli moninkertaisesti enemmän.7
Suhtautumisessa avioliittoon ekslusiivisesti (eli muut vaihtoehdot
poissulkevasti) miehen ja naisen välisenä
instituutiona on maailmassa edelleen melkoinen konsensus noin 2
miljardin kristityn, lähes 2 miljardin muslimin ja
lähes miljardin hindun keskuudessa. Lisäksi on
vielä noin reilu miljardia pienempien ryhmien kannattajaa ns.
perinteiselle ts. vallitsevalle avioliittokäsitykselle.8
Homoseksuaalit ovat aivan varmasti miellyttäviä,
älykkäitä ja ihastuttavia ihmisiä.
Se nyt vain on niin, että homoseksuaalisuuden toteuttaminen on
Jumalan Sanan mukaan synti. Tämä näkemys on
laadultaan varsin universaali jopa uskonnosta riippumatta eikä
sen pitäisi olla varsinaisesti mikään
yllätyksen tai hämmästelyn aihe
kenellekään. Vain muutamassa maassa maailmassa
käsityksiä on tässä kohden
virallisella tasolla muutettu viimeisen noin 10-15 vuoden aikana. Mutta
toki YLE ja muu sekulaari media ovat parhaansa mukaan pitäneet
suomalaiset hyvin informoituina näistä muutoksista.
Informointi todellisesta globaalista tilanteesta asian tiimoilta on
jäänyt sitten vähemmälle ja
tämän takia monet elävät
käsityksessä että homous olisi
universaalisti hyväksytty ilmiö jonka vastustaminen
on käsittämätöntä
suvaitsemattomuutta.
Homoseksuaalisuuden tulevaisuudennäkymiä
Homoseksuaalisuus tulee todennäköisesti
lisääntymään. Roomalaiskirjeen
ensimmäisessä luvussa Paavali todistaa, että
kun ihmiset vaihtavat Jumalan kunnioittamisen Luojana, nelijalkaisten,
matelijoiden ja muiden eläinten kuvien kaltaisuuteen
–jota tänä
päivänä mielestäni edustaa
evoluutioteorian sokea kunnioitus Jumalan luomisestaan kertovan
Ilmoituksen sijaan- ihmiset yhteiskunnassa "syttyvät" samaan
sukupuoleen (Room 1:18-29).
Toisekseen tutkimukset osoittavat myös, että
homoseksuaalisen perheen lapsista tulee muita
todennäköisemmin homoseksuaaleja, joten
ilmiö laajenee luonnostaan vauhtiin
päästyään. Kolmanneksi kun aiheesta
puhutaan ja siitä pyritään
tekemään kaikella tapaa yksi moniarvoisen
yhteiskunnan normi, ihmiset eivät pyrikään
eheytymään vaan tyytyvät siihen
mitä heillä on. Jos se on homoseksuaalisuus, niin
eletään sitten todeksi sitä eikä
pyritäkään parantumiseen.
Raamatun mukaan lopunajan yhteiskunnassa laittomuus
pääsee valtaan ja mikä onkaan laittomuus muu
kuin toimiminen vastoin Jumalan lakeja (Matt 24:12)? Olisi
tärkeää, että kristillinen kirkko
osoittaisi tietä oikeaan niin kauan kuin se saa toimia ja
täyttää
tehtäväänsä maan
päällä. Julistuksen painopisteen on oltava
armon, Jumalan rakkauden ja pelastuksen julistuksessa, mutta kuten
Herra itse oli täynnä "armoa ja totuutta", niin tulee
myös seurakunnan julistaa tasapainoisella tavalla molempia.
Antakoon Jumala seurakunnalleen viisautta seurata Ylipaimenen ohjausta
ja varjelkoon meitä tässä
pimenevässä maailmanajassa. Kun Kristus on kanssamme,
ei pelkoon ja huoliin tarvitse vajota vaan muistaa, että
tulevaisuus on aina kirkas Jeesuksen seurassa kulkiessa!
Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran
kunnia koittaa sinun ylitsesi. Sillä katso, pimeys
peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi
koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy Hänen
kunniansa. Jes 60:1-2
1
Ilkka
12.11.2010
2
Ilkka
27.10.2010
3
Arkkipiispa:
Homoseksuaalisuus ei ole minkäänlainen synti. MTV3
20.10.2010.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2010/10/1207371
4
Kotimaa
9.11.2010
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/772-homomyonteisin-seurakunta-menetti-eniten-jasenia
5
Jan
Nummensalo, Raamatun maailmankuva, dinosaurukset ja
kärsimyksen ongelma. Suomen Viikkolehti 19-2006.
http://koti.mbnet.fi/jrambon/SVL19-2006.html
6
www.aslan.fi
7
Daily
Mail 21.9.2010
http://www.dailymail.co.uk/news/article-1314720/Only-1-100-Britons-gay-despite-myth-71-say-Christian.html#ixzz11qOXQFAm
8
Markus
Lehtipuu. Suomen ev.lut-kirkosta on tulossa
ääriliike. Uusi Suomi 20.10.2010
http://markuslehtipuu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49587-suomen-evlut-kirkosta-on-tulossa-aariliike
Perusteet.tk /
Kuninkaan
paluu
|