 Maria
HaapsaariKasvoin uskovassa perheessä, jolla oli tapana käydä kesäisin SLEY:n Evankeliumijuhlilla. Muutenkin lapsuuteni kesät olivat hengellisen antini suola ja vesi tuolloin. Oikein muistan odottaneeni kesää ja juhlia ala-asteikäisenä. Syksy ja talvi olivat toki mielestäni hyviä vuodenaikoja luonnossa leikkimiseen, mutta kaipasin kuitenkin aina kesää juhlineen. Yläaste toi tullessaan uskonkriisin: luominen, johon lapsena uskoin epäilemättä sai evoluutioteoriasta hankalan vastustajan. Varsinaisesti en kuitenkaan muista luopuneeni lapsuuden uskostani, vaikka kyseenalaistinkin muutamia uskoni peruskohtia. Mietin evoluution ja luomisen yhdistämistä, mutta se kaatui muistaakseni siihen, että tunsin suurta inhoa sitä ajatusta kohtaan, että olisin kehittynyt jostain limaisesta alkuoliosta ja että olisin sukua apinoille… Rippikoulu SLEY:n leirillä Karkussa vuonna 2002 oli uskonepäilyni käännekohta, joskaan epäily ei siihen kokonaan loppunut. Sieltä sain taas voimaa jatkaa eteenpäin Taivaan Isän tiellä. Riparikesän ja sitä seuraavan syksyn elin kuin taivaissa. Edes koulu koulukiusaajineen ei jaksanut lannistaa, olihan minulla Satakunnan Sakki niminen porukka, josta sain lisää hengellistä voimaa. Keväällä pilvet kuitenkin tulivat taivaan ja minun väliin. Jumala kuitenkin antoi valoa pilvenraosta. Mietin elämäntarkoitusta ja välillä epätoivo oman syntisyyden tuntojen keskellä oli viedä minulta halun jatkaa elämää. Raapustin silloin teiniaikojeni synkimmät päiväkirjansivut. Onneksi tuli taas kesä ja evankeliumijuhlat. Juhlien jälkeen yksi ystävättäreni keksi piristää minua ja lähdimme yhdessä Nuorten Kesä nimiseen tapahtumaan Ryttylään. Siellä tapahtui jotain, mitä en koskaan myöhemmin ole unohtanut. Jumalan tuuli puhalsi taivaasta ja loi minulle uuden hengen. Silloin tajusin ensi kertaa ylistää Luojaa ja tein sen ilolla. Uusi lehti elämässäni kääntyi myös toisella tavallakin. Olin kirjoittanut Nuotta – lehteen kirjeenvaihtoilmoituksen toukokuussa ja loppukesästä sain yhden ainoan kirjeen vastaukseksi. Kirjoittelimme Teron kanssa koko syksyn ja sovimme tapaavamme Maata Näkyvissä – festareilla. Kun tapasimme siellä, oli välillämme heti jotain, jota en osannut sanoiksi pukea. Mielenkiintoinen juttu oli sekin, että silloin näin ensimmäisen omaa elämääni koskevan näyn. Kävelimme siinä näyssä Teron kanssa alttarille. Sillä hetkellä Jumala raotti suunnitelmiaan minun varalleni. En kertonut tuosta näystä heti Terolle, vaikka päätimme alkaa seurustella ja katsoa mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Seuraavana keväänä toukokuussa päätös yhteisestä loppuelämästä oli sen verran kypsynyt, että menimme kihloihin Teron lakkiaispäivänä. Sen jälkeen meillä alkoi oikea tulikoe. Saimme heti alusta alkaen huomata, että työtä meidän parisuhde vaatisi toimiakseen. Välillä itkettiin ja riideltiinkin melko kovaäänisesti, mutta sukulaisten ja Jumalan avulla päästiin eteenpäin. Toisinaan, kun me temperamenttiset riideltiin, täytyi oikein ihmetellä miten Jumalan suunnitelma meidän varalle toimi. Kihloissa me oltiin aika pitkä aika, reilut kolme vuotta. Siihen aikaan tosin sisältyi muuan yllätys, jonka Jumala oli varannut meidän varalle. Suloinen poikamme syntyi kesällä 2006 ja vuosi vierähti poikaa paapoessa ja häitä suunnitellessa. Heinäkuussa 2007 menimme sitten naimisiin. Nykyhetkellä olen edelleen kotiäitinä. Yritin tosin hakea opiskelupaikkaa syksyksi 2008, mutta se kaatui pääsykokeisiin. Uskonelämässäkin on kuohunut ja omaa paikkaa olen etsinyt. Vieläkin tuntuu hiukan siltä, ettei paikka vieläkään ole täysin löytynyt, mutta kenties syksy tuo jotain tullessaan. Uskoen ja Luojaani luottaen katson rohkeilla mielin tulevaan. Kuninkaan paluu |