Tero Haapsaari

Lapsuudenperheessäni oli tapana käydä toisinaan kirkossa ja seurakunnan järjestämissä tilaisuuksissa. Noita tilaisuuksia tuli myöhemmin ns. omastakin takaa, sillä muistan osallistuneeni useampiin hautajaisiin. Muistaakseni ensimmäinen niistä oli oman pikkusiskoni hautajaiset. Itse olin silloin 9-vuotias. Suhteellisen kova pala ikään nähden. Sinä yönä, kun siskoni kuoli, sain myös tietää, että ennen minua minulla on ollut isovelikin, joka tosin oli kuollut jo syntyessään. Siihen yöhön kieltämättä mahtui järkytyksiä. Tähän päälle kun lisätään vielä se, että olin koulukiusattu ala-asteelta yläasteelle asti, niin eipä voida puhua lapsuudesta, joka olisi ollut ruusuilla tanssimista, päinvastoin. Koulumenestykseni ei kuitenkaan koskaan juurikaan kärsinyt. Uskoin kyllä Jumalan huolehtivan pikkusiskostani hänen kuolemansa jälkeen, mutta en sen enempää asioita ajatellut. Uskostani tuli vuosien myötä suorittamista. Uskoin, koska muutkin uskoivat. Usko oli siis tapa, joka oli liimaantunut perinteisiin. Lapsuudenuskoa, joka oli kuin kasvanut kiinni minuun. Se ei näin jälkikäteen ajateltuna tuntunut kovin turvalliselta, mutta toisaalta en osannut silloin kaivata yhtään mitään sen enempää.

20-vuotiaana kaikki kuitenkin muuttui. Olin marraskuussa 2005 kihlattuni Marian kanssa Maata Näkyvissä -festareilla sanajumalanpalveluksessa tuomiosunnuntaina, jossa Erkki ”Eki” Koskenniemi puhui aiheesta. Silloin tunsin, kuinka joku kosketti sisintäni. Kaikki tuntoaistin omaavat varmasti tietävät, että miltä se tuntuu, kun joku ihminen koskettaa kädellä toista ihmistä. Kokemukseni oli samanlainen, mutta siinä se jokin kosketti kädellään henkeäni, sieluani. Se kokemus oli kieltämättä tyrmäävä. Se oli Kaikkivaltiaan kosketus. Silloin koin uudestisyntymisen. Kiinnostuin tämän jälkeen käsittämättömän paljon Raamatun profetioista, jotka liittyvät Kristuksen toiseen tulemiseen ja sitä edeltävään aikaan, aikain merkkeihin. Tiedeherätykseni tuli vasta ajan saatossa myöhemmin ja sen vaikutukset ovat näkyneet Creation-lehden suomenkielisen version (Luominen) avustajana toimimisessa vuodesta 2007 lähtien. Liityin Marian kanssa lehden avustajarinkiin samanaikaisesti. On ollut hienoa olla siunaukseksi tärkeässä työssä evankeliumin esteiden poistamisessa. Nykyäänhän asia on niin, että turvallisen Jeesus-uskon sijaan ehdottomasti suosituinta on usko evoluutioteoriaan ja pitkiin ajanjaksoihin. Itse en niihin usko, mutta en silti paheksu niitä, jotka niihin uskovat. Ja kyllähän ne kehitysoppihömpötykset varmasti loppuvat viimeistään Jeesuksen palatessa. Itseäni tulevaisuus tosiaankin kiinnostaa huomattavasti enemmän, sillä elämme monella tapaa mielenkiintoisia aikoja. Monet lopun aikojen profetiat ovat toteutuneet ja toteutuvat koko ajan. Israelin kansan vaiheet ja ilmastonmuutoksen alati kasvavat seuraukset ovat näistä merkittävimpiä. Jeesus on todellakin tulossa takaisin!

Voin hyvin sanoa, että elämäni on ollut huomattavasti erilaisempaa Jumalan kosketuksen jälkeen. Sen myötä minulle tuli käsittämätön rauha ja varmuus. En väitä, että pieniä epäilyjä olisi sen jälkeen minulle tullut, mutta ne ovat olleet aikalailla vähäisiä. Lukiessani Raamattua pystyn tuntemaan Jumalan läsnäolon. Se on aina mahtava kokemus, kun on yhteydessä Korkeimpaan. Nettikieltä käyttäen voisin sanoa, että lataudun täyteen Pyhää Henkeä. Se tuntuu siltä kuin olisi tulessa, liekeissä, mutta sisältäpäin. Olla tulessa, olla Hengessä, olla Kristuksessa.

Kuninkaan paluu