|
Rappeutumisteoria
haastaa evolutionismin
Pauli
J. Ojala
Jukka Liippola kirjoitti (ESS 4.6.) tieteestä kristinuskon kustannuksella kuin autokauppias bussiliikenteestä: "Siihen, ettei Jumala olekaan lajeja luonut, antaa viitteitä eliöiden ja kasvien huomattavan monimutkainen sisäinen hienorakenne. Luodulla reisi voisi hyvin olla lauantaimakkaraa ja puutkin sisältä paperimassaa." Tieteen isähahmot kuten Newton, Kepler, Linné, Cuvier, Bacon, Joyle, Pasteur, Lister, Maxwell, Faraday tai Mendel olivat kreationisteja ja "ajattelivat Luojan ajatuksia Hänen jälkeensä". Sattuman, ajan ja itsestään olevaisten luonnonlakien pyhä kolminaisuus on hyvin tuoretta liturgiaa. Luonto oli luotu. Kun Englannin tiedeakatemia ensimmäisenä tiedeseurana vuonna 1660 perustettiin, oli kymmenestä hallituksen jäsenestä yhdeksän protestantteja ja 68:sta perustajajäsenestä 42 puritaaneja. Toisin kuin Liippola väittää, vaivaa fossiilirekisteriä nimenomaan välimuotojen puute. Ehkä maailman tunnetuin fossiilitutkija, Yrjö Reenpää -palkintomme saanut Stephen J. Gould, kuvasi tätä evoluutiotodisteiden puutetta "meidän paleontologien likaisena pikku ammattisalaisuutena". Siksi Gould kehitti "punktualismin" teorian vaiheittaisen "gradualismin" sijaan, ehdottaen evoluution tapahtuneen pienissä populaatioissa hyppäyksellisesti (niin ettei fossiileja jäänyt). Tiedejuntta turhentaa juutalaiskristillisen filosofian järkiperäiset perustelut, muiluttaen tilalle tiedettä absoluuttisena totuutena. Tosiasiassa luonnontiede ei suinkaan ole vapaa politiikasta ja intohimoista. Päinvastoin, koulukunnat syntyvät henkilökemiasta ja katkerista valtataisteluista. Tiedettä ohjaa suuremmissa kysymyksissä kysynnän ja tarjonnan laki, eivät havainnot. Itse itsensä korjaamisen periaate toimii vain pikkuasioissa. Neuvostoliitossa ainoa pakollinen oppiaine yliopistossa oli tieteellinen ateismi, eikä Suomen tiedeyhteisö tunnu pääsevän tästä pelon ilmapiiristä ilmaa puhdistavaan tiededebattiin vieläkään. Molekyylibiologia tukee devoluutiota eli rappeutumisteoriaa. Oppihistoriallisesti on selvää, miten vilpillistä evoluution popularisointi on Suomessa ollut. Meille rantautunut evolutionismi oli mannersaksalaista mallia. Evolutionismimme isä oli Ernst Haeckel (1834-1919), ei Charles Darwin (1809-1882). Pelkän kelpoisimman lisääntymisen ja valintaopin varassa oppia ei olisi onnistuttu myymään, vaan se vaati yliampuvampia väitteitä mekanismeiksi. Näitä olivat mm. oppi solujen jatkuvasta sikiämisestä mudasta, hankittujen ominaisuuksien periytyminen ja rekapitulaatio-oppi. Elämän spontaani alkusynty itsestään oli pitkään vallinnut harhaluulo. Aristoteleen mukaan kuorieläimet syntyivät liejusta, koit villasta, punkit turpeesta, sokkopaarmat puusta, kirput lannasta, täit lihasta ja mehiläiskuoriaiset mehiläispesistä. Anaksimandros taas päätteli, että kaikki elävät olennot ovat syntyneet auringon lämmön höyrystämästä vedestä. Belgialainen lääkäri Jean Babtiste van Helmont väitti 1600-luvulla, että suosta nousee usvassa sammakoita ja hiiriä syntyy rievuista ja jyvistä suljetussa astiassa. Athanius Kircher kuvasi, miten sammakonpoikasia saadaan syntymään ottamalla kuivunutta liejua soista ja kostuttamalla sitä sadevedellä. Skandeerattuani läpi suomalaiset biologian koulukirjat, väitän Haeckelin väärentämän sikiövertailun olevan 1900-luvun oppikirjojemme kierrätetyin kuvasarja. Sen mukaan ihmissikiö on identtinen kalansikiön kanssa. Yksilönkehityksen piti pikakelata lajinkehitys kala- ja sammakkovaiheen läpi ja tämä rekapitulaatio-oppi omaksuttiin poikkitieteellisesti fysiikasta psykoanalyysiin. Puhe oli ihmissikiön evistä, turkista, kidusaihioista ja ruskuaispussista. Ensimmäisessä perusbiologian oppikirjassa (Kivirikko 1911) ihmissikiöllä oli vielä toimivat kidukset. Oppikirjan tekijät eivät liiemmin lähdekritiikkiä harrasta - on helpompaa kopioida kollegoilta. Ernst Haeckelin "Maailmanarvotukset" valmistui vasta 1899, mutta käännettiin suomeksi ennen "Lajien Syntyä". Kirja toimitettiin yli 30 "sivistyskielelle" ja oli kaikkien aikojen painosennätys (http://www.helsinki.fi/~pjojala/Haeckel_Maailmanarvoituksia.htm). Haeckelin väärentämien spontaanin alkusynnyn monera-solujen markkinointikampanja jatkui puoli vuosisataa sen jälkeen, kun Liippolan mainitsema Pasteur muka kumosi alkusynnyn. Evoluutiopuun oksille Haeckel piirsi simpanssin, gorillan, orankin – ja "neekerin" (jonka sielun rekapitulaatio oli lähempänä lammasta tai koiraa kuin germaanirotua). Apina- ja ihmislajit asetettiin liukumaksi paviaanista saksalaiseen. Suomalais-mongolit olivat vasta 5. ihmislajia, rinnastettiin saamelaisiin, ja kuvattiin Euroopan alimpana rotuna. USA:n siirtolaisemme olivat v. 1965 saakka virallisestikin "keltaista" rotua. Erityisen vahingoniloisesti tähän korostivat "valkoiset" ruotsalaiset. Teimme TKK:n bioprosessitekniikan professori Matti Leisolan kanssa Saksan arkistoista lähdelöydön suomalaisoppineiden kirjeenvaihdosta Ernst Haeckelille. Tällaisesta tutkimuseetoksesta Skepsis ry, jonka tieteellisessä valtuuskunnassa istuu Helsingin yliopiston rehtoria, dekaania ja raskaansarjan professoria, löi Huuhaa-palkinnolla. Yleisö ja päättäjät ovat mikrotasolla riippuvaisia asiantuntijoiden lausunnoista. Siksi maallikoille tarjottavaa tietoa ei tulisi valita selektiivisesti. Uskonnontunnilta koululainen voi saada vapautuksen, mutta evolutionismin pakkosyöttö tukahduttaa koululaisten uteliaisuutta luonnon ja tieteen äärellä. Tiedeyhteisömme kaipaa kipakoita toisinajattelijoita ja irtioton tasapäistävästä "Uuno Synkeyksen" kouluperinteestä. Viitteeksi Jukka Liippolan kirjoitus - Etelä-Suomen Sanomat 4.6.2008, Mielipide s. 16 Kuninkaan paluu |