|
Lääkäri
Pekka Reinikainen: Evoluutio on
suurta huijausta
Pia Tiusanen
- Kokonaisia sukupolvia koululaisia ja yliopisto-opiskelijoita on aivopesty uskomaan täyteen valheeseen. Seuraukset näkyvät tuolla kadulla: mielenterveyshäiriöitä, väkivaltaa, päihteiden käyttöä, tarkoituksettomuutta, itsemurhia. Syy on darwinismi eli se, että Jumala pannaan syrjään ja tehdään naurettavaksi sellaisilla perusteilla, joita ei ole olemassakaan, Reinikainen toteaa. Ihminen ei ole päivitetty simpanssi Pekka Reinikainen kiittelee professori Tapio Puolimatkan tuoretta kirjaa Usko, tiede ja evoluutio (Uusi Tie 2008) loistavaksi. Miehen oma englanninkielinen uutuuskirja The Image of God (suom. Jumalan kuva) ilmestyy ensi vuonna ja on saatavilla Suomen teologisesta instituutista. Se on tarkoitettu ennen kaikkea lähetyskentille. - Pyrin kirjassani osoittamaan, että maailmankaikkeus on suunniteltu ihmistä varten ja että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi Eedenin puutarhassa, Reinikainen kertoo. Hän ei usko, että luomista ja evoluutiota voisi mitenkään yhdistää. Hän pitää suorastaan jumalanpilkkana väitettä, että Jumala olisi askarrellut maailmankaikkeuden kanssa 13 miljardia vuotta saadakseen aikaan planeetat ja auringot, minkä jälkeen hän olisi työskennellyt sen kanssa neljä miljardia vuotta tehdäkseen bakteerista ihmisen. - Sellainen ei ole kaikkivaltias Jumala. Mitä järkeä Jumalan olisi ollut askarrella aineen kanssa tuhansia miljoonia vuosia, koska ihminenhän täällä on kuitenkin kaiken keskipiste, ei torakka tai kärpänen? Reinikainen kysyy. - Ihminen näkee itsestään, ettei hän ole mikään päivitetty simpanssi. Ihmisellä on erityisominaisuuksia, jotka eivät ole selitettävissä millään muulla kuin erityisellä luomisella. Reinikainen muistuttaa, että Jumala tiesi ihmisen lankeavan syntiin. Jumala myös tiesi, että hän joutuu lähettämään Poikansa maailmaan ihmiseksi, jotta hän voi kertoa muille ihmisille pelastuksesta. Tähän ihminen tarvitsee puheen, eikä simpanssilla sitä ole. Aika on evoluution vihollinen Evoluutioteorian kannattajat puhuvat maailmankaikkeuden synnyn yhteydessä valtavista ajanjaksoista. Pekka Reinikainen huomauttaa, että aika on evoluution vihollinen. Jos jossain kohtaa ihmisen dna:ta tapahtuukin hyödyllisiä mutaatioita, toisaalla sitä tuhoutuu kaiken aikaa. - Mitä enemmän aikaa, sitä enemmän koodia tuhoutuu. Tässä vihamielisessä, langenneessa maailmassa mikään otus ei säily hengissä 10 000 vuotta johtuen siitä, että koko ajan Jumalan täydelliseksi luoma dna kaikissa eläimissä tuhoutuu, Reinikainen selvittää. - Kun Jumala loi ihmisen, tulos oli sangen hyvä, niin kuin Raamattu sanoo. Sitten tuli syntiinlankeemus ja ihminen alkoi rappeutua. Koodikirjaimia menee tuhansia päivässä avaruussäteilyn, radonin ja kaikkien mutageenien takia. - Ihmiskunta kärsii 7 000:sta dna-virheen aiheuttamasta sairaudesta. Siitä näemme, että hänet on luotu noin 6 000 vuotta sitten, koska tuossa ajassa tulee näin paljon tauteja. Evoluutiogurujen tiedot ovat hataria Pekka Reinikainen on saanut osakseen vastustusta näkemystensä vuoksi. - Se innostaa minua tekemään enemmän, se rohkaisee minua ja ennen kaikkea se osoittaa, että olen oikealla tiellä, mies kuittaa. Hän tapasi evankelista Billy Grahamin Helsingissä vuonna 1987. Maailmankuulu Jumalan mies totesi tuolloin, että on kavahdettavaa, jos ihmiset puhuvat uskovista pelkkää hyvää. - Pidän hyvästä taistelusta. Tämä olisi aika tylsää, jos ei tulisi lunta tupaan. Se kuuluu pelin henkeen. Kivahan tätä on tehdä, kun tietää, että on totuuden puolella, Reinikainen jatkaa. - Evoluutiogurut ovat erittäin heikoilla tiedoilla varustettuja. Richard Dawkins ei ole opiskellut biokemiaa ollenkaan. Hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia käsittää sitä, että alkuliemi ei synnytä soluja, koska hän ei ymmärrä aiheesta yhtään mitään. Tämä artikkeli on julkaistu alun perin Uusi Tie -lehden numerossa 40/2008. Kuninkaan paluu |